Tuotannon verkkoon liittäminen

 

Lähtökohtana tuotantolaitoksen verkkoon liittämisessä on varmistaa käyttöturvallisuus kaikissa tilanteissa. Tuotantolaitoksen liittämisestä on ilmoitettava E.ONille hyvissä ajoin riippumatta siitä, aiotaanko tuotantolaitteisto liittää uuteen liittymään vai olemassa olevaan kulutuksen liittymään. Sähköverkosta erillään käyvistä tuotantolaitteistoista ei tarvitse ilmoittaa E.ONille. Tällaisia ovat esimerkiksi suoraan lämpövastukseen kytketty tai akkuihin latausvirtaa tuottava laitteisto.


E.ON määrittelee vaadittavat toiminnallisuudet ja sähkötekniset suojaukset verkkoon liittämisen mahdollistamiseksi. Suojaukset kannattaa suunnitella heti alkuvaiheessa yhdessä laitteistovalmistajan ja sähköurakoitsijan kanssa siten, että vaatimukset täyttyvät. Ennen laitteiston käyttöönottoa vaaditut toiminnallisuudet tarkastetaan, minkä jälkeen voidaan solmia tuotannon liittymis- ja verkkopalvelusopimus. Sopimuksiin sovelletaan Energiateollisuus ry:n suosittelemia tuotannon liittymis- ja verkkopalveluehtoja.


Seuraavia ohjeita ja teknisiä vaatimuksia sovelletaan tuotantolaitosten liittämisessä E.ON Kainuun Sähköverkko Oy:n jakeluverkkoon:


Tuotantolaitosten liittäminen jakeluverkkoon 

Sallitut yliaaltovirrat 

Tahdistustiedot ja suojareleiden asetteluohje 

Tuotannon perustietolomake 

Tuotantolaitoksen käyttöönoton testauspöytäkirja

 

Tuotannon verkkopalvelu- ja liittymishinnastot

Sähkömarkkinalain mukaisesti pientuotannon verkkoon liittämistä helpotetaan siten, että nimellisteholtaan alle 2 MVA tuotantolaitteiston liittämisestä veloitetaan ainoastaan liittämisestä aiheutuvien välittömien kustannusten perusteella. Yli 2 MVA tuotantolaitteiston liittymismaksu määräytyy kulutuksen liittymismaksuhinnaston mukaisesti.

 

Liittymismaksuhinnasto
Jakeluverkon tuotannon siirtohinnasto

 

Sopimusehdot

 

1.7.2011 alkaen tuotannon verkkopalveluehdot koostuvat yleisistä verkkopalveluehdoista ja erityiskysymyksiä koskevasta liitteestä.

Tuotannon liittymisehdot TLE11

Verkkopalveluehdot VPE 2010

Liite verkkopalveluehtoihin koskien sähköntuotannon verkkopalvelua TVPE11

Energiateollisuus ry:n suosittelemat yleiset tuotannon verkkopalveluehdot (TVPE05) eivät tunnista tilannetta, jossa sähköä verkkoon syöttävä asiakas ei myy sähköä markkinoille. Syynä voi olla esimerkiksi se, että sähkön tuottajana toimii yksityishenkilö. Yleensä sähkön myynti tehdään aina yrityksen nimissä mm. arvonlisäverovähennysten takia. Sen vuoksi E.ON on tarkentanut erillisessä asiakirjassa yleisten tuotannon verkkopalveluehtojen soveltamista tällaisessa tapauksessa.


Lisätietoja saa E.ONin liittymämyynnistä puhelin 0800 9 2200 arkisin klo 8-16.


liittymamyynti@eon.fi