
Siirtotuotteet
Siirtotuote perustuu paikallisen verkkoyhtiön kanssa tekemääsi verkkopalvelusopimukseen (sähkön siirto). Kaksiaikaisissa tuotteissa asiakkaamme voi valita joko paikallisen tai valtakunnallisen aikajaottelun.
Myynti-, siirto- ja liittymishinnastot
Sovellamme sähkön siirtoon energia-alan toimialajärjestön Energiateollisuus ry:n suosittelemia yleisiä sopimusehtoja.
Sopimusehdot
Sähkönkäytön määrä ja jakautuminen eri vuorokauden- ja vuodenaikoihin ratkaisee, mikä tuotteista sopii parhaiten sähkönkäyttöpaikkaan. Asiakaspalvelumme voi opastaa sinua edullisimman tuotteen valinnassa, mutta mahdollisen siirtotuotteen vaihdon tekee ja laskuttaa paikallinen verkkoyhtiö. Kustannukset riippuvat tarvittavista mittarointi- ja ohjelmointitöistä sekä paikallisen verkkoyhtiön verkkopalveluhinnoista.
Yleissähkö on sopiva yksityis- ja yritysasiakkaille, joiden vuotuinen sähkönkäyttö on vähäistä ja yöaikaisen käytön osuus on pieni.
Kaksiaikaiset tuotteet
Kaksiaikaisten tuotteiden aikajaksotukset koskevat E.ON Kainuun Sähköverkko Oy:n verkkoaluetta. Muualla noudatetaan paikallisen verkkoyhtiön aikajaksotuksia.
Kaksiaikatuotteissa noudatetaan kantaverkkoyhtiö Fingrid Oyj:n suositusta, jonka mukaan ns. yökuormia eli asiakkaiden yöllä varaavia sähkölaitteita kytketään päälle portaittain klo 22:sta eteenpäin. Valtakunnallisella järjestelyllä pyritään tasaamaan sähköverkon tehopiikkiä ja siten edesauttamaan sähkön toimitusvarmuutta. Yökuormien kytkennän porrastus ei vaikuta edullisemman yösähkön alkamisajankohtaan, vaan yösähkön mittaus alkaa täsmällisesti verkkopalvelusopimuksessa määriteltyyn aikaan.
Lue lisää sähkönmittauksesta
Yösähkö sopii parhaiten asiakkaille, joiden sähkönkäyttö esimerkiksi 3x25 ampeerin sulakkeilla on yli 10 000 kWh vuodessa ja sitä voidaan keskittää yöaikaan. Päiväenergia on käytettävissä arkisin klo 7.00-22.00 ja yösähkö klo 22.00-7.00, lauantaisin klo 20 alkaen sekä sunnuntaisin ja arkipyhinä koko vuorokauden.
Säästöyösähkö on tuotteena samanlainen kuin yösähkö paitsi, että käyttöpaikan sähkötehoja (väh. 4,5 kW) voidaan ohjata pois päältä, mutta kuitenkin enintään 0,5 - 1,5 tunnin jaksoissa ja enintään 5 tuntia vuorokaudessa. Vastineeksi säästötuotteen valinnut saa yöenergiaa myös lauantaisin klo 7.00 - 15.00 ja klo 20 alkaen. Tuotetta voidaan myydä vain E.ON Kainuun Sähköverkon alueella.
Lue lisää tehon rajoituksesta
Kaksiaikasähkö sopii samanlaiseen käyttöön kuin yösähkö, mutta mittauksen aikajaksotus on valtakunnallisen kaksiaikasiirron mukainen: yöhinta on käytössä ma-su klo 22-7. Perus- ja energiamaksut ovat samat kuin yösähkössä.
Vuodenaikasähkö soveltuu parhaiten asiakkaille, joiden sähkönkäyttö painottuu kesäaikaan tai on tasaista läpi vuoden. Tyypillisimpiä vuodenaikasähkön käyttäjiä ovat palvelualan yritykset sekä maatilat, joissa on esimerkiksi koneelliset heinän- ja viljankuivauslaitteet. Asiakas saa edullista energiaa läpi vuorokauden 1.4.-31.10. sekä talviaikana 1.11.-31.3. öisin klo 22.00 - 7.00, lauantaisin klo 20.00 - 7.00 sekä sunnuntaisin ja arkipyhinä koko vuorokauden.
Säästövuodenaikasähkö on tuotteena samanlainen kuin vuodenaikasähkö. Erona on, että käyttöpaikan sähkötehoja (väh. 4,5 kW) voidaan ohjata pois päältä, mutta kuitenkin enintään 0,5 - 1,5 tunnin jaksoissa ja enintään 5 tuntia vuorokaudessa. Vastineeksi tuotteen valinnut saa edullista energiaa myös talvilauantaisin klo 7.00 - 15.00. Tuotetta voidaan myydä vain E.ON Kainuun Sähköverkon alueella.
Lue lisää tehon rajoituksesta
Kausiaikasähkö sopii samanlaiseen käyttöön kuin vuodenaikasähkö, mutta mittauksen aikajaksotus on valtakunnallisen kausiaikasiirron mukainen: talviarkipäivien energianhinta on käytössä 1.11. – 31.3. ma-la klo 7-22. Perus- ja energiamaksut ovat samat kuin vuodenaikasähkössä.
Tilapäinen sähkönkäyttö
Tilapäissähkö soveltuu pieneen, määräaikaiseen sähkönkäyttöön, jota varten ei tehdä pysyvää sähköliittymää. Tuote edellyttää etukäteen määritellyn käyttöjakson. Määräajan kuluttua sähköntoimitus lopetetaan. Tyypillisimpiä käyttökohteita ovat rakennustyömaat, näyttelyt ja messut.