
Sertifioitu ympäristöjärjestelmä vuodesta 2000
Ympäristöjärjestelmämme ja ympäristöasioiden hallinnan kehittäminen perustuvat kansainväliseen ISO 14001 -standardiin, jota sovelletaan kaikkiin liiketoimintoihimme ja niihin liittyviin sisäisiin palveluihin.
Ympäristöasioiden hallintajärjestelmän lähtökohtana ovat lakisääteiset vaatimukset, itse toiminnalle ja sen kehittämiselle asettamamme tavoitteet sekä eri sidosryhmien odotukset.
Ympäristöjärjestelmä on osa kokonaisvaltaista johtamis- ja kehittämisjärjestelmäämme eli ympäristöasioiden hoitoon ja kehittämiseen liittyvä toiminta niveltyy kiinteästi kokonaistavoitteidemme asettamiseen, vuosisuunnitteluun ja toiminnan seurantaan niin yritystasolla kuin eri liiketoiminnoissa.
Toimintamme keskeisimmät ympäristönäkökohdat
- energiantuotannossa syntyvät päästöt
- vesivoimantuotannon ympäristövaikutukset
- sähköverkon aiheuttamat maisemalliset haitat
- toiminnasta syntyvät jätteet
- energian tuotannossa ja jakelussa käytettävät öljyt
Ympäristöpolitiikka ja -päämäärät
Ympäristöasioiden hoitoa koskevat periaatteet on koottu ympäristöpolitiikaksi, josta on johdettu ympäristöpäämäärät. Päämääriä kohti edetään vuosittain asetettavien tavoitteiden ja toimintasuunnitelmien kautta. Keskeinen työväline ympäristöpolitiikan ja -päämäärien toteuttamisessa on ympäristöjärjestelmä, jonka avulla toimintaa parannetaan systemaattisesti ja pitkäjänteisesti.
Ympäristöpolitiikka
- Pyrimme energiantuotannossa ratkaisuihin, jotka edistävät kestävää kehitystä.
- Edistämme energian tehokasta käyttöä sekä omassa että asiakkaidemme toiminnassa.
- Parannamme laitteistojemme ympäristötehokkuutta vähentääksemme toimintamme haitallisia ympäristövaikutuksia.
- Opastamme asiakkaitamme sähkö- ja kaukolämpölaitteistojen käyttöön liittyvissä kysymyksissä.
- Pidämme ympäristöön liittyviä lakeja ja määräyksiä toimintamme vähimmäisvaatimuksina.
- Tiedotamme säännöllisesti ympäristötoimenpiteistämme.
- Pyrimme vähentämään toiminnastamme ulkopuolisille aiheutuvia terveys- ja turvallisuusriskejä.
Ympäristöpäämäärät
Ympäristöpäämäärät kuvaavat haluttua tilaa ympäristövaikutusten hallinnassa.
- Lisäämme henkilöstömme ympäristöosaamista ja myönteistä asennoitumista ympäristöasioihin koulutuksen ja sisäisen viestinnän kautta.
- Käytämme luonnonvaroja säästäviä työmenetelmiä ja toimintatapoja.
- Edellytämme alihankkijoiltamme toimenpiteitä, jotka tukevat ympäristöpäämääriemme ja -tavoitteidemme toteutumista.
- Tuemme sidosryhmiemme ympäristön- ja energiansäästöön liittyvää toimintaa ja pyrimme aktiivisesti löytämään mahdollisuuksia yhteistyöhön.
Viime vuosien ympäristöhankkeita ja -projekteja
Sähkömittareiden uusiminen etäluettaviksi
E.ONilla on sähköverkkoa Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla, missä olemme edenneet nykyaikaisiin etäluettaviin sähkömittareihin siirtymisessä ensimmäisten energiayhtiöiden joukossa Suomessa. Valtakunnallinen aikataulu ulottuu vuoteen 2014, mutta kaikilla E.ONin sähköverkkoon liittyneillä asiakkailla etämittari on vuoden 2010 kuluessa.
Sähkömittareiden etäluennan lisäämisellä on positiivisia ympäristövaikutuksia, sillä investointi vähentää manuaalisen mittarinluennan vaatimaa ajoneuvoilla liikkumista. Lisäksi sähkölaskutus perustuu etämittarin asentamisen jälkeen laskutusjakson todelliseen sähkönkäyttöön, mikä antaa asiakkaille mahdollisuuden energiankulutuksen tarkempaan seurantaan ja kannustaa siten energiansäästöön. Etäluettavat sähkömittarit ovat myös edellytys kehittyneille internet-palveluille, joissa energiankulutuksen raportointi saadaan reaaliaikaisesti asiakkaan saataville.
Ympäristönäkökohdat sähköverkon suunnittelussa
Otamme ympäristönäkökohdat huomioon sähköverkon korjausinvestoinneissa ja uuden verkoston suunnittelussa. Pyrimme sijoittamaan ja siirtämään johtokatuja teiden varsille, mikä nopeuttaa vianetsintää ja -korjausta. Samalla teiden varsilla olevat johtokadut lisäävät liikenneturvallisuutta, koska tielle pyrkivät hirvet ja peurat nähdään puustosta raivattujen johtokatujen ansiosta aiemmin.
Paikallisen bioenergian käytön lisääminen
Energian hinnan nousu, päästökauppa sekä ilmastonmuutosta jarruttavat poliittiset päätökset sekä asiakkaiden arvovalinnat lisäävät paikallisten biopolttoainevarantojen arvoa. Kiinnostus biopolttoaineiden käyttöön on nousussa ja E.ON on vaikuttanut osaltaan maakunnan suurimman energiantuottajan Kainuun Voima Oy:n ratkaisuihin lisätä uusiutuvien polttoaineiden käyttöä. Paikallisesti olemme myös edistäneet Kainuun huomattavien metsäenergiavarojen hyödyntämistä systemaattisella tiedottamisella energiamarkkinoiden kehittymisestä.
Säännöstelyn kehittäminen Iso-Pyhäntäjärvellä
Vuosina 2000 - 2004 toteutimme omana työnä ja yhteistyössä Kainuun ympäristökeskuksen kanssa laajat tutkimukset Ristijärven kunnassa sijaitsevan säännöstellyn Iso-Pyhäntäjärven ekologisesta ja virkistyskäytöllisestä tilanteesta. Kesällä 2008 tutkimukset toistettiin pohjaeläinten, rantakasvillisuuden sekä kalaston osalta. Seurannan tavoitteena on selvittää vuonna 2004 muutetun säännöstelykäytännön vaikutuksia eliöyhteisöihin ja arvioida sen perusteella tarpeita jatkotoimille alueen ekologian kehittämiseksi. Järven säännöstely aloitettiin vuonna 1957 ja ennen 2000-lukua järven ekologisesta tilasta oli niukasti tutkimustietoa. Iso-Pyhäntäjärveä säännöstelevä Pyhännänkosken pienvesivoimalaitoksen tuotanto on ympäristömerkittyä sähköä.