Pyhännänkosken vesivoimalaitos peruskorjataan
Mediatiedote 24. kesäkuuta 2010
E.ONin Pyhännänkosken vesivoimalaitoksella Ristijärvellä toteutetaan kesän molemmin puolin mittava noin puoli vuotta kestävä peruskorjaus. Laitoksen turbiini ja generaattori uudistetaan perusteellisesti ja automaatio ja magnetointi uusitaan kokonaan, minkä ansiosta voimalan hyötysuhde paranee ja sen toimintaa voidaan ohjata entistä taloudellisemmin ja ekologisemmin. Peruskorjaus valmistuu marraskuun puolivälissä ja sen kustannusarvio on 3,5 miljoonaa euroa.
Peruskorjaus parantaa voimalaitoksen toimintavarmuutta ja hyötysuhdetta sekä mahdollistaa luotettavasti laitoksen etäkäytön ja säädettävyyden. Ympäristönäkökulmasta tarkasteltuna luotettava teknologia mahdollistaa säännöstelysuositusten tarkemman noudattamisen sekä auttaa kehittämään säännöstelykäytäntöön joustavuutta ja reagointiherkkyyttä. Pyhännänkosken voimalaitos säännöstelee Iso-Pyhäntäjärveä, jonka säännöstelykäytännön kehittämiseksi E.ON on tutkinut järven ekologista tilaa yhdessä Kainuun ympäristökeskuksen kanssa.
Pyhännänkosken vesivoimala pysäytettiin huhtikuun alussa ja ensimmäisenä isompana työnä kunnostettiin välppä eli karkea siivilä, joka estää suurten roskien joutumisen turbiiniin. Lisäksi välpälle rakennettiin settipato, joka estää veden virtaamisen voimalaan remontin aikana. Rakennustöiden takia Iso-Pyhäntäjärven pinta ajettiin alarajalle hieman normaalia aikaisemmin ja alkukesästä remontin varsinaisesti alkaessa pinta oli noin 20 cm normaalin kesäkorkeuden alapuolella. Tällä hetkellä pinnan taso on jo normaali.
Varsinainen koneen purku ja kunnostustyöt alkoivat kesäkuussa. Voimalan kattoon on tehty aukko, josta koneiston raskaimmat osat nostettiin ylös. Turbiini viedään kunnostettavaksi Tampereelle, missä mm. sen solukkeet kunnostetaan. Juoksupyörä uusitaan kokonaan. Roottori kunnostetaan paikan päällä ja staattori, joka saa uuden levypakan ja käämityksen, uudistetaan Ruotsissa.
Vanha voimalaitoksen prosesseja ohjaava automaatio poistetaan ja korvataan uudella, jossa on huomattavasti enemmän toiminnallisuutta. Nykyinen automaatio otettiin käyttöön 1980-luvun alussa.
Pääurakoitsijoina projektissa toimivat Alstom Hydro Sweden AB (generaattori), Andritz Hydro Oy (turbiini) ja ABB Oy (automaatio). Lisäksi hankkeessa on mukana useita paikallisia aliurakoitsijoita, mm. Paikallis-Sähkö Oy ja Kainuun A-Metalli Oy.
Pyhännänkosken vesivoimalaitos valmistui vuonna 1957. Runsaat 50 vuotta käytössä olleet turbiini ja generaattori ovat alkuperäiset. Generaattori injektoitiin 1980-luvun alussa, millä sen käyttöikää saatiin jatkettua. Nyt tehtävän peruskorjauksen jälkeen voimalan arvioidaan tuottavan sähköä ilman suurempia remontteja toiset 50 vuotta. Vesivoimalaitoksella oleva alkuperäinen muuntaja uusittiin kytkinaseman ulkokenttäremontin yhteydessä jo vuonna 2008.
Pyhännänkosken vesivoimalaitos
• sijaitsee Ristijärven Pyhännänkoskella
• valmistunut vuonna 1957
• teho 3 MW
• putouskorkeus noin 15 metriä
• sähkön vuosituotanto 4-6 GWh
Lisätietoja antaa tuotantojohtaja Antti Kangas, puhelin 010 226 1222 tai 050 585 1202.