E.ON hyödyntää nykyaikaista tekniikkaa sähköverkon tilannetiedotuksessa
Mediatiedote 16. joulukuuta 2009
E.ONin nettisivuilla lokakuun alussa julkaistua Sähköverkon tiedotuspalvelua on täydennetty tiedoilla raivattavista johtokaduista. Jo aiemmin palvelun reaaliaikaisesta keskeytysinfosta ovat löytyneet sähköverkon viat ja niiden arvioitu kesto sekä huoltotöistä johtuvat suunnitellut työkeskeytykset aikatauluineen. Lisäksi tiedotuspalvelusta löytyvät vuosisuunnitelmien mukaiset sähköverkon tarkastusalueet. Kuntakohtaiset tarkennettavat kartat on rakennettu internetin karttapalveluja käyttäville tuttuun Google Maps -sovellukseen.
- Sähkö on keskeinen osa ihmisten arkipäivää ja vaikuttaa toimintaamme niin kotona kuin työpaikoilla. Siksi haluamme hyödyntää aktiivisesti nykytekniikan tarjoamia mahdollisuuksia välittää asiakkaillemme entistä ajantasaisempaa tietoa sekä sähköntoimituksen keskeytyksistä että sähköverkossa tehtävistä huolto- ja kunnossapitotöistä. Tietenkin myös aiemmin kehitetyt puhelinpalvelut ovat edelleen asiakkaiden käytettävissä, Suomen E.ON-yhtiöiden verkostojohtaja Paula Ala-Nojonen kertoo.
Keskeytysinfossa viat ja suunnitellut keskeytykset
Sähköverkon keskeytysinfossa näkyvät keskijänniteverkon viat ja niiden arvioitu kesto. Yhteenvetotaulukosta löytyvät vikojen määrä eri kunnissa sekä se, kuinka monta asiakasta viat ovat koskeneet. Lisäksi palvelu näyttää sähköttömien asiakkaiden lukumäärän kehityksen viimeisen vuorokauden aikana.
Uuden reaaliaikaisen internet-palvelun lisäksi käytössä on edelleen jo aiemmin kehitetty häiriöinfopuhelin, joka aktivoidaan laajemman häiriötilanteen aikana, kun vikailmoitusnumeroon tulee paljon puheluja. Palvelu ilmoittaa, millä alueilla keskeytyksiä on ja niiden arvioidun keston. Kuultuaan häiriöinfon soittaja voi jättää järjestelmään viestin tai saada yhteyden valvomoon, jos asia on kiireellinen tai koskee esimerkiksi vikapaikan sijaintia.
Keskijänniteverkon vikojen lisäksi Internet-sivujen keskeytysinfoon päivittyvät sähköverkon huolto-, kunnossapito- ja rakennustöiden takia tehtävät suunnitellut työkeskeytykset. Palvelusta näkyvät kuluvan ja seuraavan päivän työkeskeytykset sekä niiden arvioitu alkamis- ja päättymisaika. Suunnitelluista keskeytyksistä lähetetään asiakkaille edelleen myös ilmoitus postitse.
Raivattavat johdot ja tarkastusalueet:
tietoa ennakoivasta työstä
Sähköverkon tiedotuspalvelun Raivattavat johdot -osiosta on hyötyä maanomistajille sekä asiakkaille, joilla on erityistoiveita esimerkiksi pihapiirissään olevien koristepuiden tai -pensaiden käsittelystä raivauksen yhteydessä. Keväisin sivuja päivitetään kunkin raivausalueen urakoitsijan yhteystiedoilla, mikä palvelee maanomistajia ja asiakkaita mahdollisissa yhteydenottotarpeissa.
Sivun yläosassa oleva osoitehaku helpottaa sähkönkäyttöpaikan lähellä tehtävien raivausten löytymistä. Raivauksista tiedotetaan edelleen myös lehti-ilmoituksin ja alueen sähkönkäyttäjille lähetettävillä ilmoituskorteilla.
Raivaukset tehdään verkoston kunnossapitosuunnitelman ja puuston kasvuolosuhteiden mukaan 6-10 vuoden välein. Raivaustarvetta seurataan myös verkoston kuntotarkastusten yhteydessä. Nettipalvelussa näkyvät tällä hetkellä vuosina 2006-2011 raivatut ja raivattavat johtokadut.
Sähköverkon tarkastusalueet -kartalta näkyvät vuosisuunnitelmien mukaiset määräaikaistarkastusalueet vuodesta 2006 vuoteen 2011. Sähköverkko on jaettu kuuteen tarkastusalueeseen eli verkon perustarkastus tehdään kuuden vuoden välein. Myös tällä sivulla on osoitehaku.
Keskeytysinfo: viat ja työkeskeytykset
Raivattavat johtokadut
Sähköverkon tarkastusalueet
Lisätietoja antavat
Sähköverkon tiedotuspalvelu ja keskeytysinfo:
valvomopäällikkö Ismo Reinikka, puhelin 010 226 1287
Sähköverkkotoiminta:
verkostojohtaja Paula Ala-Nojonen, puhelin 010 226 1235
*
E.ONilla on sähköverkkoa Kainuussa, Pohjois-Pohjanmaalla ja Karhulan teollisuusalueella Kotkassa. Keskijänniteverkosta 90 % ja koko sähköverkosta 70 % sijaitsee haja-asutusalueella. Verkkoon on liitetty noin 57 000 sähkönkäyttöpaikkaa ja verkostoa on lähes 13 000 kilometriä. Verkostopituus asiakasta kohden on lähes kaksinkertainen koko Suomen keskiarvoon verrattuna. Asiakkaita E.ONilla on runsaat 100 000, millä määrällä yritys sijoittuu kymmenen suurimman sähkönmyyjän joukkoon.