E.ON tyytyväinen Suomen eduskunnan Fennovoimalle myöntämästä ydinvoimaluvasta
Mediatiedote 1. heinäkuuta 2010
E.ON Nordic on ottanut tyytyväisenä vastaan Suomen eduskunnan päätöksen myöntää Fennovoimalle lupa rakentaa Suomeen uusi ydinvoimala. E.ON on Fennovoiman tekninen kumppani ja omistaa yhtiöstä 34 prosenttia. Enemmistön Fennovoiman osakkeista omistavat suomalaiset teollisuuden, kaupan ja energia-alan yritykset.
E.ON tuo kansainvälistä ydinvoimaosaamista Fennovoiman projektiin, joka lisää kilpailua Suomen markkinoilla. ”Meillä on vielä edessämme pitkä tie, mutta olen hyvin tyytyväinen Suomen eduskunnan tänään tekemään päätökseen. Se on myönteinen poliittinen signaali ja selvä tuki uudelle ydinvoimalle Suomessa. Päätös on avannut E.ONille mahdollisuuden käyttää maailmanluokan ydinvoimaosaamistaan vakaissa markkinaolosuhteissa”, sanoo Jonas Abrahamsson, E.ON Nordicin uusi toimitusjohtaja ensimmäisenä työpäivänään.
Kaksi viikkoa sitten Ruotsin valtiopäivät teki Ruotsin ydinvoiman tulevaisuutta koskevan päätöksen. Parlamentti hyväksyi uuden lain, joka tukee uusien ydinvoimareaktorien rakentamista jo olemassa oleviin ydinvoimaloihin.
”Viimeisen kahden viikon aikana on tehty kaksi tärkeää poliittista päätöstä, jotka avaavat E.ONille uusia mahdollisuuksia ja asettavat Pohjoismaat erityisasemaan Euroopassa. Suomen ja Ruotsin teollisuus- ja yritysmaailma voivat luottaa ydinvoiman olevan osa tasapainoista ja vähähiilistä energiantuotantokokonaisuutta, jossa myös uusiutuvilla energianlähteillä on kasvava merkitys”, Jonas Abrahamsson sanoo.
Turvallisuus ja luotettavuus ovat Fennovoiman tärkeysjärjestyksessä ylimmällä sijalla. Kumppanuus E.ONin kanssa tukee näitä painopisteitä täysin. Turvallisuus on ensisijaisen tärkeää myös E.ONille, joka on Euroopan suurimpia ydinvoimayhtiöitä.
Faktoja
• Fennovoima suunnittelee sähköteholtaan enimmillään 1800 MW:n ydinvoimalan rakentamista.
• Fennovoima etenee nyt periaatepäätöksen saatuaan projektinsa seuraavaan vaiheeseen: tulevien vuosien aikana yhtiö saa valmiiksi tarkemmat suunnitelmat projektin toteutuksesta.
• Ydinvoimalan sijoituspaikkakunnaksi on kaksi vaihtoehtoa: Simo ja Pyhäjoki. Molemmat kunnat ja alueet tukevat Fennovoiman projektia.
Fennovoiman tiedote
Lisätietoja antavat
Fennovoima: yhteiskuntasuhdepäällikkö Tiina Tigerstedt, puhelin 020 757 9211, tiina.tigerstedt@fennovoima.fi tai www.fennovoima.fi
E.ONin Fennovoima-projekti: E.ON Nordicin lehdistövastaava Torbjörn Larsson, puhelin +46 706 37 32 77, torbjorn.larsson@eon.se
Suomen E.ON-yhtiöt:
toimitusjohtaja Markku Ryymin, puhelin 050-67605, markku.ryymin@eon.fi
viestintäpäällikkö Ulla Kirkkopelto, puhelin 010 226 1275, ulla.kirkkopelto@eon.fi