Aamun puuskaisesta tuulesta sähköverkon vikoja

 

Mediatiedote 23. heinäkuuta 2010 klo 13.40

 

Aamuyön ja aamun aikana puuskainen tuuli on aiheuttanut keskijänniteverkon vikoja kuuden kunnan alueella. Tuuli on kaatanut puita johdoille klo 7 jälkeen. Viimeisin vika tuli Kuhmoon hieman ennen klo 11. Aamun aikana sähkökatkokset ovat koskeneet kaikkiaan noin 3 000 asiakasta ja   sähköttä oli samanaikaisesti enimmillään noin 1 200 asiakasta aamulla klo 8 aikaan. Kello 13.30 aikaan ilman sähköä oli enää 4 asiakasta.

 

Vikoja korjattiin seuraavissa paikoissa klo 11 aikaaan:
Kuhmossa Lentiiran suunnalle tullutta vikaa rajataan parhaillaan.
Ristijärvellä vika-alue on Mustavaaralla kunnan itäosassa. Vika-alue ulottui myös Kuhmon puolelle.
Suomussalmella Kurimosta Alajärven suuntaan lähtevällä johdolla on kaksi vikaa.

 

Ristijärvellä ja Suomussalmella viankorjaus kestää pitempään, koska siellä on vaurioitunut verkostoa.

 

Korjatut vika-alueet klo 11 aikaan:
Kajaanissa Koutaniemellä ja eteläosassa tulleet viat on jo korjattu. Koutaniemellä pieni alue ja Parkinniemellä yksi muuntamo ovat edelleen ilman sähköä, koska siellä tehdään parhaillaan jälkikorjauksia  johtuen Hermanni-myrskyn 12.7. aiheuttamista verkostovaurioista.
Paltamon länsiosassa Oikarilassa ollut vika on saatu korjatuksi.
Sotkamon kaakkoisosassa Lontassa ja Varpuniemessä olleet viat on saatu korjatuiksi.

 

E.ONin valvomo arvioi, että keskijänniteverkon viat saadaan korjatuiksi klo 14 mennessä. Sen jälkeen pienjänniteverkon vikojen korjaus jatkuu asiakkaiden tekemien ilmoitusten perusteella.

 

Havaituista vikapaikoista kuten sähköjohdoille kallistuneista puista pyydetään ilmoittamaan E.ONin maksuttomaan vikailmoitusnumeroon 0800 9 2500. Lisäksi sähkönkäyttäjien on hyvä käydä tarkastamassa sähköt kesämökeistä ja muista kiinteistöistä, joissa ei asuta vakituisesti.

 

Asiakkaat eivät saa mennä poistamaan sähköjohdolle kaatuneita puita. Johdolle kaatuneista puista huolimatta sähköjohdot voivat olla jännitteisiä, joten raivaaja on todellisessa hengenvaarassa.

 

Häiriötilanteeseen varauduttiin torstaina varaamalla henkilökuntaa sekä viankorjauskalustoa ja -materiaaleja. Vianselvitys- ja korjaustöissä on ollut vajaa 10 henkilöä E.ONilta ja noin 20 henkeä verkostourakoitsija Eltel Networksiltä. Lisäksi töissä on ollut koneurakoitsijoita.

 

Häiriötilanteen kehittymistä voi seurata ajantasaisesta keskeytysinfopalvelusta E.ONin internet-sivuilta (Sähkön siirto > Sähköverkon keskeytystilanne).

 

Lisätietoja antaa E.ONin verkostojohtaja Paula Ala-Nojonen, puhelin 010 226 1235.