
E.ON Suomessa
E.ON toimii Suomessa kolmea kautta. E.ON Sverige AB:n tytäryhtiöitä ovat vuonna 2003 osaksi E.ON-konsernia siirtyneet E.ON Kainuu Oy, sen tytäryhtiö E.ON Kainuun Sähköverkko Oy, Kotkassa toimiva Karhu Voima Oy sekä vuonna 2006 perustettu E.ON Suomi Oy.
E.ONilla on Suomessa runsaat 110 000 asiakasta ja sähköverkkoa Kainuussa, Pohjois-Pohjanmaalla ja Kotkassa Karhulan teollisuusalueella. Yhtiöiden palveluksessa on 80 energia-alan osaajaa, jotka toimivat tiiviissä yhteistyössä laajan kumppaniverkoston kanssa. Vuonna 2010 E.ON-yhtiöiden yhteenlaskettu liikevaihto Suomessa oli noin 160 miljoonaa euroa.
E.ON-yhtiöiden harjoittamien liiketoimintojen lisäksi E.ONilla on Suomessa kaksi merkittävää omistusta: 34 prosentin omistusosuus ydinvoimayhtiö Fennovoima Oy:stä ja 20 prosentin osuus maakaasuyhtiö Gasum Oy:stä. Muiden Fennovoiman osakkaiden tavoin tarvitsemme omaa sähköntuotantoa turvataksemme mahdollisuuden hankkia sähköä asiakkaillemme kilpailukykyiseen hintaan.
E.ON Suomi Oy
E.ON Suomi Oy:n omistaa Karhu Voima Oy. E.ON Suomi harjoittaa sähkönmyyntiliiketoimintaa.
E.ON Kainuu Oy
E.ON Kainuu Oy:n omistavat E.ON Sverige AB (50,5 %), Kajaanin kaupunki (37,5 %) ja Sotkamon kunta (12,0 %). E.ON Kainuu harjoittaa sähkön tuotanto- ja myyntiliiketoimintaa.
E.ON Kainuun Sähköverkko Oy
E.ON Kainuun Sähköverkko Oy on E.ON Kainuun tytäryhtiö, joka toimii sähkömarkkinalain määrittämänä jakeluverkon haltijana verkkovastuualueella, joka kattaa Kainuun yhdeksän kuntaa sekä Pyhännän kunnan ja osan Siikalatvan kunnasta Pohjois-Pohjanmaalla. Yhtiö vastaa verkkoalueellaan sähkön siirrosta, sähköverkon rakennuttamisesta, käytöstä ja kunnossapidosta sekä näihin liittyvien palvelujen ostosta.
Karhu Voima Oy
Karhu Voima Oy:n omistaa E.ON Sverige AB. Yritys harjoittaa maakaasun myyntiä lähinnä suurille teollisuusasiakkaille sekä verkkotoimintaa Karhulan teollisuusalueella Kotkassa.